top of page

ESIINTYJÄT 

Kristiina Mäkimattila on kirjaileva kuvittaja sekä yrittäjä, joka rakastaa työskentelyä lastenkirjojen parissa.

 

Mäkimattilalta on julkaistu runoja ja romaaneja lapsille vuodesta 2009 lähtien.

Ilmajokelainen Timo Kohtamäki hurmasi yleisön vuoden 2019 Virtaa -festivaalilla runokaraokessa ja onkin myös tänä vuonna viemässä jalat alta! 

Runot ovat olleet Kohtamäen pääharrastus jo toistakymmentä vuotta. Kohtamäki käy myös  improteatteriharjoituksissa kartuttamassa esiintymiskokemustaan.

Wilkuna-seura on kirjallisuuteen

ja kirjoittamiseen keskittyvä

yleishyödyllinen yhdistys.

 

Wilkuna-seuran monitaiturit lausuvat "Katso pohjoista taivasta" -runomaratonissa runoja erilaisilla tulkinnoilla. 

Helena Syrjälä on kirjailija ja yrittäjä, jolta on julkaistu runoja vuodesta 2019 lähtien

ja ensimmäinen novellikokoelma toukokuussa 2022.

Syrjälää inspiroi Edith Södergran, Juha Tapio sekä psykologisia ilmiöitä käsittelevä tietokirjallisuus. 

Henrikki on Kannuksesta Seinäjoelle muuttanut indie-artisti, jonka kappaleista huokuu hetkeen tarttuminen, motivaatio, usko omaan itseensä ja uskallus elämään. 

 

Henrikin biisit rikkoivat alkukesästä Spotifyssa miljoonan striimin rajan ja uusin

"Sun Kaa" onkin letkeä pop-kappale loppukesän rantabileisiin. 

Mervi Heikkilältä on julkaistu vuodesta 2007 lähtien runoja, fantasiakirjoja, satuja ja selkokirjoja.

 

Heikkilä on myös osallistunut kahden kirjoitusoppaan tekemiseen. Lisäksi hän kuvittaa itse osan kirjoistaan.

Neea Takaluoma on musiikkiopiston syventävien opintojen saksofoniopiskelija. Kokemusta yhtyesoittajana on kertynyt mm. LUMOssa ja musiikkiopiston A-puhallinorkesterissa.

 

Neean lisäksi "Tämän biisitekstin

haluaisin kuulla" -tilaisuudessa soittaa musiikkiopiston sähkökitaraopiskelija 

Leo Tuomaala.

Anita Malkamäen (o.s. Lakso) runoja on julkaistu monissa kokoomateoksissa vuodesta 1971 lähtien ja menestystä on tullut myös runokilpailuissa. 

 

Anitan Seinäjoki-aiheinen runokokoelma ”Unelmien risteyksessä” ilmestyi vuonna 2016 Sananjuuren kustantamana. 

Leea Kedolta on julkaistu kolme runokoelmaa ja Kedolta runoja on myös sävelletty ja esitetty kuorosovituksina.

 

Runojen lisäksi Keto on tehnyt draamakäsikirjoituksia ja dramatisointeja, joista 9-osainen komediasarja Pohjanmaan kautta nähdään AlfaTV:ssä 27.9. alkaen.

WhatsApp Image 2022-09-03 at 09.36.51.jpeg

Maksimi Voima on ansioitunut helsinkiläinen runoilija ja rap-artisti, joka on ollut mukana suomiräpin kehityksessä jo kahdenkymmenen vuoden ajan. 

 

Maksimi Voima on hionut esiintymisensä ainutlaatuiseksi teknisyydellä ja flow’lla, joka tarjoaa yleisölle vaikuttavan kokemuksen sekä sukeltamisen performanssimaiseen esitykseen.

bottom of page